Joulutervehdys

Niin meillä kuin muuallakin vuosi 2020 oli monella tavalla erityinen. Maailmanlaajuinen pandemia muutti toimintatapoja koko yhteiskunnassa ja kosketti monia henkilökohtaisesti. Se vaikutti myös meidän toimintaamme. Vuoteen mahtui silti useita positiivisia asioita.

Elokuussa Jani Tulkki aloitti projekti-insinöörinä Turussa. Moni teistä onkin varmasti jo Janiin tutustunut ja mahdollisesti hänen kanssaan työskennellytkin.

Myös Ruotsissa organisaatio on kasvanut kahdella uudella työntekijällä ja tilauskantamme sekä Ruotsissa että Suomessa on ennätyksellisen suuri.

Syksyn aikana kutsuimme teitä Lundbergin kahvihetkelle. Julkaisimme sarjan videoituja blogeja, joissa kerroimme kaivamattomasta tekniikasta eri näkökulmista. Linkit vlogeihin löytyvät kotisivujemme uutisosiosta.

Suosittua No-Dig Diplomikurssia ei tänä syksynä koronan takia järjestetty, mutta ensi vuonna palataan asiaan.

Olemme saaneet olla mukana mielenkiintoisissa projekteissa monien kaivamattomien tekniikoiden parissa. Tästä suuri kiitos teille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille!

Kiitollisin mielin toivotamme Sinulle ja läheisillesi oikein hyvää ja turvallista joulua sekä onnellista uutta vuotta!

Johan Lundberg Oy:n väki

Johan Lundberg Oy on itsenäinen ja riippumaton suunnittelutoimisto kaivamattoman (No-Dig) tekniikan alueella.


© 2020 Johan Lundberg OY