Paavo Syrjö Johan Lundberg Oy:n hallitukseen

INFRA ry:n toimitusjohtaja ja Rakennusteollisuus RT ry:n varatoimitusjohtaja Paavo Syrjö on nimitetty Johan Lundberg Oy:n (JLOY) hallituksen jäseneksi.

JLOY on kaivamattomaan (no-dig) tekniikkaan erikoistunut riippumaton konsulttitoimisto. Päätoimialoina on kaivamattomaan tekniikkaan liittyvä suunnittelu, konsultointi ja koulutus. Johan Lundberg Oy on perustettu vuonna 2018.

Paavo Syrjöllä on pitkä ja kattava kokemus toimimisesta Suomen infrarakennuksen parissa. Paavon asiantuntemus täydentää JLOY:n hallituksen osaamista loistavalla tavalla.

”JLOY on erittäin mielenkiintoinen yhtiö, jolla on selkeästi hahmotettava osaamisalue, laaja asiakaskunta ja suuri potentiaali. Kaivamattomien tekniikoiden käyttö on Suomessa vasta alkumetreillä verrattuna vaikkapa naapurimaihimme. Omalla erikoisosaamisellaan JLOY kykenee palvelemaan vesi-, energia-, tieto- ja perinteisen liikenteen verkostojen omistajia, suunnittelijoita sekä urakoitsijoita.
On mahtava tilaisuus päästä edistämään uusien tekniikoiden ja toimintamallien käyttöönottoa suomalaisessa infrarakentamisessa. Uskon, että kaivamattomien tekniikoiden yleistymisen myötä koko infra-alan volyymiä on mahdollista kasvattaa.
Mitä enemmän mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja suunnittelijat ja urakoitsijat pystyvät verkostojen omistajille ja tilaajille tarjoamaan, sitä todennäköisemmin hankkeet lähtevät liikkeelle ja sitä paremmin verkostojen omistajat pystyvät tarjoamaan sujuvampaa arkea kaikille meille verkostojen käyttäjille.”, sanoo Paavo Syrjö.


On upeaa saada Paavo JLOY:n hallitukseen. Odotamme innolla yhteistä työskentelyämme kaivamattomien tekniikoiden tunnettuuden ja käytön lisäämiseksi, toteaa toimitusjohtaja Jukka Huusko.

Lisätietoja:

TJ Jukka Huusko, jukka@johanlundberg.fi, puh. 040 759 0043
TJ Paavo Syrjö, paavo.syrjo@infra.fi puh. 040 560 1803

nimitys

Johan Lundberg Oy on itsenäinen ja riippumaton suunnittelutoimisto kaivamattoman (No-Dig) tekniikan alueella.


© 2020 Johan Lundberg OY